Olen 14-vuotias poika. olen ollut lähes koko ikäni yksin. ala-asteella minulla oli vielä kavereita, mutta silloinkaa niitä ei ollut paljoa. kun yläaste alkoi kavereita ei enään ollut, silloin elämäni oli aika automaattista; kouluu, kotiin ja harjoituksiin. kun yläaste päättyi, menin trioon myös sielläkään en saanut ketään kaveria, mutta kun tämä hengailu loppui, koin jotain aivan erityistä, sain nauttia pienen hetken erään tytön suosiosta ja olimme yhdessä peräti puolitoista kuukautta, mutta sitten taas päädyin yksinäiselle tielle. nykyään en minun on hyvin vaikea päästää ketään, niin lähelle, että voisin ystävystyä. olen kaikki päivät yksin kotona koneeni tai jonkun muun asian ääressä.. odotan vain että tunnit kuluvat ja seuraava päivä koittaa, mikä on varmaan samanlainen, kuin edellinenkin. elämäni on kuin juna, se kulkee tiettyä rataa keskellä erämaata, kaukana muista ja päättää joskus alkaneen matkansa. tutustun ihmisiin pääasiassa netin välityksellä ja olen jopa sopinut tapaamisia, minulla vain ei ole pokkaa tavata ketään ja siksi joudunkin aina viimehetkellä turvautumaan erilaisiin valheisiin, jotta voin välttää tapaamisen. pian uusi tuttavuus on vain mennyttä elämää. mutta haluaisin todella tutustua eri ihmisiin syvemmin, mutta en vain mahda itselleni mitään. on helppo sanoa, että hanki elämä ja vaikka jokin harrastus. kyllä sieltä löytyy kavereita... no joo ei kaikille. mutta on yksinäisyydessä toki joitan hyviäkin puolia, mutta miellummin haluaisin edes yhden kaverin, jonka kanssa voisin tavata ihan fyysisestikki..
Poika 14v.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti