torstai 7. helmikuuta 2013

Yksinäisyys


Yksinäisyys voi olla tylsää, mutta rauhallista. Yksinäisyys voi olla pelottavaa ellei ole mitään tekemistä, mutta yksinäisyydessä on hyviäkin puolia esim. voi ottaa rennosti, piittaamatta naapurustossa hyppivistä kakaroita eikä tarvi pelkäävänsä satuttavan ketään edes vahingossa. Jos itse pystyisin tekemään näin ei minun tarvitsisi ajatella itseäni kahdenkymmen vuoden päästä jolloin ei tarvitsisi ajatella satuttavansa ketään.

Jos itse pystyisin päättää mihin menisin taikka matkustaisin jos jostain syystä haluaisin vältellä yksin oloa menisin jonnekkin jossa minua ei vahdittaisi koko ajan 24/7 (niin kuin täällä). Matkustaisin todella moneen maahan jopa vaarallisille jos se joskus on mahdollista esim. Australiaan, Cambera ja Sydneyhin, Yhdysvaltoihin Michikanin osavaltioon sielä on kuulemma hyvät vesistöt narrata isojakin kaloja muut maat taas ovat sellaisia maita joihin matkustaisin henkilökohtaisen kiinnostuksen takia esim. Israel, Egypt, mutta en varmaankaan lähtisi Venäjälle itse oon kuullu juttuja enoilta jotka kertovat miten paikalliset siellä yrittävät huijata turisteja erinlaisilla tekniikoilla joka kukin omasta syystä.

Poika 17v.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti